tiistai 11. marraskuuta 2008

Neuleita ja ostoksia

Muutaman postauksen takainen mystinen sukkakuva paljastui J:n synttärilahjaksi:

En enää ikinä sano, että omista jaloista on vaikea ottaa kuvaa, sillä tarpeeksi hankalaa se on toisenkin...


Malli: Tavallaan oma, inspiraatio Boyfriend Sockseista, myös vaikutteita Log Cabineista
Lanka: Gjestalin Maija, menekki 100 g
Puikot: 3 mm (kai)
Muistiin itselle: 15 silmukkaa/puikko

Innostuin askartelemaan metallilangasta ja lasihelmistä joulukoristeita. Ei näistä tullut ihan sellaisia kuin ajattelin, mutta menettelee...



Vanhempani kävivät viime viikonloppuna Jyväskylässä ja sain pienen synttärilahjan ennakkoon. Sillä lahjalla hommasin sitten...

...pari kerää Dropsin Fabelia (sukat isälleni), reilu puoli kiloa Dropsin Alpacaa (kämmekkäät äidilleni ja villtakki minulle - jos vaan ikinä raaskin neuloa tätä :)...



sekä ison laukun. Ottaisin tämän koululaukukseni, mutta joudun raahaamaan kouluun tiiliskiveä, joka kulkee kätevämmin repussa...



Sekosin tässä yksi päivä KappAhlin alerekin edessä ja raahasin ison kasan vaatteita sovituskoppiin. Siellä kuitenkin totesin, että alevaatteet ovat aivan kamalia rytkyjä, ja mukaan tarttui maltillisesti vain t-paita.

3 kommenttia:

  1. Kiitos villasukista. Hyvät ovat ja tarpeeseen tuli.
    t. J, tyytyväinen asiakas :)

    VastaaPoista
  2. Vampira: Kiitos!

    J: Ole hyvä! Ja tervetuloa uudestaan! ;)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.