sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Purkamista ja pettymyksiä

Innostuin tänään siivoamaan vaatekaappiani: mulla on liikaa vaatteita liian pieni vaatekaappi. No, sainpahan ainakin hetkeksi siistin(näköisen) kaapin. Siivouksen myötä löytyi mm. Clapotis, taikajakku, verkkoponcho ja huivi, joille minulla ei ole enää käyttöä. Niinpä purin ne.



Tulevaisuudessa toivottavasti sukat, huivi ja shrug. En ole punninnut, paljonko sain uutta lankaa, mutta aikamoinen urakka purkaminen oli. Varsinkin Hippyn purkaminen oli yhtä tuskaa.

Tänään sain myös luettua kirjan, joka osoittautui täydelliseksi pettymykseksi.



Scott Frostin kirjoittaman Dale Cooperin omaelämäkerran myötä kuvittelin saavani uutta Twin Peaks -tietoutta, mutta toisin kävi: kirjan tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen sarjan alkua. Toki joihinkin sarjassa viitattuihin tapahtumiin kirja toi hieman uutta tietoa, mutta minua olisi kiinnostanut enemmänkin sarjan jälkeinen aika.

Kirjan puolustukseksi täytyy kuitenkin sanoa, että se oli hyvin kirjoitettu - sujuvaa, hyvää tekstiä - ja helppolukuinen. Dale Cooper muuttui eläväksi kirjaa lukiessa. Pari kohtaa olivat myös varsin hauskoja - jos tämä ei olisi ollut Twin Peaks -kirja, olisin varmasti pitänyt kirjasta paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.